Blogiin kirjoitus on unohtunut. Kun Keten kasvattaja laittoi linkin nettisivuilleen, tuli kiire tulla kirjoittamaan tänne jotain!
Kete on kasvanut hurjasti. Ikää on nyt vuosi ja neljä kuukautta, korkeutta varmaan 62 cm ja painoa 27 kiloa. Iso poika siis, mutta kuitenkin niin pieni "lapsi" vielä. Kesäloman aikana Kete on oppinut uimaan ja sukeltamaan laiturilta. Näin helteillä se onkin ollut lempipuuhaa:-) Kete kunnostautui myös palohälytyskoirana sunnuntaina. Olimme Pasin kanssa istumassa etupihalla saunan jälkeen, kun Kete alkoi haukkua rannassa raivoisasti ja juoksi sitten meidän luoksemme. Tätä edestakaisin menoa jatkui tovi, kunnes Pasi lähti katsomaan, mitä siellä rannassa oikein tapahtuu. Joen vastarannalla oli kunnon tulipalo - saunan jälkeinen rentoutus vaihtui sitten palon sammutukseen. Hyvä Kete!!!!
Ledi täyttää huomenna 13.7 kymmenen vuotta. Onnea Keten (ja monen muun) iskälle! Pientä nivelrikon alkua on muutamassa jalassa, mutta muutoin vanha herra on elämänsä kunnossa ja pitää jöötä pojalleen. Koirat tulevat erinomaisesti toimeen ja Kete tietää paikkansa laumassa.
Ritari asustelee edelleen Läykässä ja sen sairaushuolet näyttävät nyt olevan menneiden talvien lumia. Ihanaa! Vatsa on pysynyt kunnossa, kun talli on rauhallinen, hoitajat eivät vaihdu ja ruoka on laadukasta. Ritari tarhaa ja laiduntaa nyt suokkiruuna Kiskon kanssa, joka onkin sen paras kaveri. Myös naapurin vuonis Nisse on Ritarin bestiksiä, vaikka samalla laitumella ei ollakaan. Talvi liikuttiin vielä kovien pakkasten ja lumimäärän takia hieman kevyemmin, mutta nyt keväällä ja kesällä on käyty tunneilla ja treenattu koulua ihan ahkerasti. Kenttätyöskentelyn vastapainoksi on maastoiltu paljon.
Kesä on ihanaa aikaa...
