Itku pitkästä ilosta

Ketellä on ikää nyt kolme kuukautta ja muutama päivä. Pissapaperit saa kohta heittää jo roskakoriin, sillä vahinkoja tapahtuu enää erittäin harvakseltaan. Ainoastaan työpäivät ovat välilä hankalia, jos emäntä viipyy liian kauan reissussa. Tosin niistäkin ja yli neljän tunnin tallireissuista on selvitty ilman liruja lattialle. Isommat hädät ovat tulleet ulos alusta asti. Nätisti Kete osaa jo pyytää ulos takaovella, kun on hätä. Vähän vähemmän nätisti se pyytää myös ulkoa sisään (sen kuulevat myös naapurit;-)

Tokon alkeita on treenattu: istumista, maahanmenoa, sivulletuloa, askelseuraamista, luoksetuloa ja vähän noutoakin. Tänään keksin, että takapään käyttö on unohtunut kokonaan. Se on ollut vaikeaa kaikille edellisille koirilleni, joten ehkä sen opettaminen pitäisi aloittaa nyt heti. No, tuumasta toimeen. Ensin vähän treenasin Lediä olohuoneen matolla. Matto osoittautui varsin pieneksi, sillä Lediä ei ole taidettu treenata olohuoneessa sen jälkeen kun se täytti puoli vuotta. Ketellä mattoala olikin sitten jo ihan riittävä. Kete on innokas oppilas, joka onneksi kyllä, on hiljaa treenatessa. Muusta elämästä ei voi sanoa samaa! Takapään käytön alkeita opeteltiin, mutta oli se hankalaa, kun koira on niin pieni ja itse sai kummarrella selkä vääränä alaspäin. Muut liikkeet menevät jo kivasti käsiavuilla. Istuminen taitaa olla ainoa, jonka Kete osaa pelkästä käskystä. Sivulle on ilmeisesti sen verran tuttu, että kun treenasin Lediä olohuoneessa alkoi Kete keittiössä haukkumaan joka kerta kun sanoin sivulle-käskyn?

Treenin lisäksi ohjelmassa oli lenkki Tuulin, Sissin ja K:n kanssa. Koirat painoivat menemään kuin hullut ja kotona leikki jatkui vielä Ledin kanssa kahdestaan. Tätä blogia kirjoitellessani pojat nuhjasivat vielä tuossa lattialla ja lopulta (ihmettelen, että meni näinkin kauan) Lediltä meni hermo, kun napero hyppi sen selkään purren sitä oikein raivokkaasti. Niinhän siinä sitten kävi, että itku tuli pitkästä ilosta! Nyt napero ja isänsä nukkuvat vierekkäin ja rauha on taas maassa.