Mökillä kamujen kera

Lähdimme Jukolan viestiä karkuun mökille K:n, Sissin ja Tuulin kanssa. Keli suosi ja melkein saimme happimyrkytyksen, kun tuli ulkoiltua niin paljon. Koirilla oli hauskaa: oli painileikkiä, lenkkeilyä, treeniä ja vähän uimistakin. Tosin ainoa, joka ui kunnolla oli Ledi - Sissi taisi käydä kastautumassa, mutta ei uinut. Kete uskaltautui kastamaan varpaansa ja kerran taisi kahlata sen verran, että vatsanalus kastui. Siitä se lähtee. Nyt kun helle alkaa (?) ja vesi lämpenee, harjoitellaan sitten lisää uimista.

Treeniin lisäsimme nyt noudon. Kapulan kantoa ja maasta nostoa. Selkeästi Kete toimii saalisvietillä - paikalla oleva kapula ei kiinnosta! Mukavasti noudon alkeet sujuivat samoin muut treenit, vaikka K ja Tuuli olivat samalla kentällä treenaamassa.

Sunnuntai iltana kotona oli rauhallista. Kaikki pojat, niin, mukaan lukien P, joka toipui Jukolasta, nukkuivat tyytyväisinä aamuun saakka! Tänään vien poppoon takaisin mökille lomailemaan!

Mie en oo tehny mittään!!!!

Varsinkaan pahhaa...Mie oon vaan nukkunut pää tassun päällä koko aamun;-)
Tällaista tuohoa saa pikku-Kete aikaiseksi aamupäivän aikana! Aamupostit on luettu todella tarkkaan - hyviä toimittajia siis Aamupostissa! Itikkaverhot on revitty alas ja muutenkin tehty tavaroiden uudelleen järjestelyä!

Virtaa energiapatukassa on vaikka muille jakaa! Onneksi nyt alkaa loma ja ehtii harrastamaan koirien kanssa enemmän! Mökillä pääsee sitten purkamaan energiaa koko päivän ajan pihamaalla!

Homepaatilta sain ohjeistuksen Ritarin hoitoon. Nyt odottelen postista pakettia. Säilöheinää ei saisi syöttää lainkaan, mieluiten latokuivattua kuivaheinää. Suosituksena oli myös kotimaiset rehut kotimaiselle hevoselle! Mielenkiinnolla odottelen tulevaa!

Eilen laajennettiin taas Lumen ja K:n kanssa maastoreittejämme. Löysimme ihanat metsätiet ja maastossa hurahti taas melkein kaksi tuntia. Ihanan rentouttavaa, kun muuta ei kuulunut kuin vaimea kavioiden kopse metsämaassa ja lintujen laulu :-)

Laukkaa kentällä:-)

Kyllä sitä voi ihminen joskus olla tyytyväinen pienestä! Eilen päätin pitkästä aikaa kokeilla Ritarilla kentällä menoa. Satuloitaessa se oli hapan ja näykki, mutta päätin, että nyt silti mennään sinne kentälle. Alku ei ollut lupaava - heti lehmän läjät alkukäynnissä. Eli ei siis voi tuo paskominen johtua liiasta kokoamisasteesta;-) Jatkoin kuitenkin ratsastusta tehden hyvin kevyesti taivuttelua, väistöjä, kevyttä ravia. Ritari oli hyvin innokas ja lopulta läjiä taisi tulla kahdet eli Ritarin sairaskertomus huomioiden, se oli lähes normaalia. Lopussa työstettiin vähän laukkaa. Kun yritin tehdä siirtymisiä raviin, kokosi ja hidasti Ritari vain laukkaansa, eikä millään olisi siirtynyt raviin. Sen jälkeen pärskittiin ja oltiin niin tyytyväisiä - molemmat!

Olen saanut erilaisia ruokinta- ja tuotesuosituksia nyt joka taholta. Pää on ihan pyörällä, mitä sitä hevolle syöttäisi ja antaisi. Ell suositteli yea-sacc hiivaa, jota tilasinkin. Lisäksi tilauksessa on yrttejä. Nämä ajattelin kokeilla nykyisen ruokinnan lisänä ja vasta sitten tehdä suurempia muutoksia, jos (toiveekkaasti) ongelmat jatkuvat. Otin yhteyttä myös homeopaattiin - mielenkiintoista nähdä, tuleeko sieltä jotain ideoita ja miten ne vaikuttavat. Kyllä tässä vatsahaavaa ja IBD:tä sairastavan hevosen omistajakin saa vatsahaavan ja migreenin kaupan päälle. Huoleton on hevoseton!

Itku pitkästä ilosta

Ketellä on ikää nyt kolme kuukautta ja muutama päivä. Pissapaperit saa kohta heittää jo roskakoriin, sillä vahinkoja tapahtuu enää erittäin harvakseltaan. Ainoastaan työpäivät ovat välilä hankalia, jos emäntä viipyy liian kauan reissussa. Tosin niistäkin ja yli neljän tunnin tallireissuista on selvitty ilman liruja lattialle. Isommat hädät ovat tulleet ulos alusta asti. Nätisti Kete osaa jo pyytää ulos takaovella, kun on hätä. Vähän vähemmän nätisti se pyytää myös ulkoa sisään (sen kuulevat myös naapurit;-)

Tokon alkeita on treenattu: istumista, maahanmenoa, sivulletuloa, askelseuraamista, luoksetuloa ja vähän noutoakin. Tänään keksin, että takapään käyttö on unohtunut kokonaan. Se on ollut vaikeaa kaikille edellisille koirilleni, joten ehkä sen opettaminen pitäisi aloittaa nyt heti. No, tuumasta toimeen. Ensin vähän treenasin Lediä olohuoneen matolla. Matto osoittautui varsin pieneksi, sillä Lediä ei ole taidettu treenata olohuoneessa sen jälkeen kun se täytti puoli vuotta. Ketellä mattoala olikin sitten jo ihan riittävä. Kete on innokas oppilas, joka onneksi kyllä, on hiljaa treenatessa. Muusta elämästä ei voi sanoa samaa! Takapään käytön alkeita opeteltiin, mutta oli se hankalaa, kun koira on niin pieni ja itse sai kummarrella selkä vääränä alaspäin. Muut liikkeet menevät jo kivasti käsiavuilla. Istuminen taitaa olla ainoa, jonka Kete osaa pelkästä käskystä. Sivulle on ilmeisesti sen verran tuttu, että kun treenasin Lediä olohuoneessa alkoi Kete keittiössä haukkumaan joka kerta kun sanoin sivulle-käskyn?

Treenin lisäksi ohjelmassa oli lenkki Tuulin, Sissin ja K:n kanssa. Koirat painoivat menemään kuin hullut ja kotona leikki jatkui vielä Ledin kanssa kahdestaan. Tätä blogia kirjoitellessani pojat nuhjasivat vielä tuossa lattialla ja lopulta (ihmettelen, että meni näinkin kauan) Lediltä meni hermo, kun napero hyppi sen selkään purren sitä oikein raivokkaasti. Niinhän siinä sitten kävi, että itku tuli pitkästä ilosta! Nyt napero ja isänsä nukkuvat vierekkäin ja rauha on taas maassa.

Vielä ei ihan onnistu tämän blogin käyttö. Yritin lisätä Ritarin ja Lumen kuvan tuohon esittelytekstiin, mutta eihän se onnistunut. Edellisessä kuvassa ovat siis Ritari ja paras kaverinsa Lumi. Kuvan on ottanut Lumen omistaja K, silloin kun pojat pääsivät laitumelle.

Tänään kahvittelimme tallilla tippumiseni (tai siis kaatumiseni) johdosta. Tallilla on tapana, että jos tippuu, niin tarjoaa sitten kakkukahvit kaikille. Viime viikolla muksahdin alas laukasta tiistaina ja sitten heti perään torstaina teimme Ritarin kanssa kunnon kuperkeikan laukasta. Onneksi hepalla oli vain vähän turpa ruvella ja itsellä olkapää auki. Pahemminkin olisi voinut käydä! Kakku kävi kaupaksi ja maastoon lähtiessämme meille ei enää saanut toivotella turvallista matkaa. Tänään kävimme eilisen kahden tunnin maaston jälkeen palauttelevan kävelylenkin, joka päättyi Läykän keskustaan. On meillä lunkit hepat, kun kävelimme pääraittia pitkin vapain ohjin;-) Pariin päivään Ritari ei ole ripuloinut, mutta reagoi kyllä satulan laittoon. Toivottavasti oireet eivät pahene!

Elsan toiveen mukaan täytyy lisätä tähän kuva Ketestä (ja tasapuolisuuden vuoksi myös Ledistä). Sitten onkin kaikki karvaiset kaverit jo fotonakin mukana.

Blogi käyttöön

Elsa kannusti minua kirjoittamaan karvaisten kavereideni kuulumisia blogiin. Ei huono idea..täältä voitte sitten kaikki kaverini käydä lukemassa nahkojen Ledin ja Keten sekä sh-ruuna Ritarin kuulumisia.

Ensin kuitenkin karvaisten kavereideni esittelyt. Ledi on kohta 9-vuotias nahkaherra, virallisesti FIN MVA FIN TVA Tanning Ledin-P. Kete on hänen poikansa, tällä hetkellä 13-viikkoa vanha viikari, virallisesti Final Fantasy's Father's Son. Kuten virallisesta nimestäkin voi päätellä on Kete saanut nimensä Putouksen Kete Rahkosen mukaan. Onhan hän isänsä poika ja rakastaa PIIMÄÄ!

Ritari on 11-vuotias kimo sh-ruuna, joka asustaa Läykässä parhaan heppakaverinsa Lumen kanssa. Ritari rakastaa ruokaa ja maastoilua. Välillä yritämme vääntää koulua kentällä, mutta keväisen vatsahaava ja IBD-diagnoosi vuoksi se on nyt jäänyt vähemmälle ja heppa yritetään saada kuntoon.